Me vietettiin ekaa kertaa joulua omalla perheellä omassa kodissa. Aikaisempina yhteisinä jouluina ollaan Samin kanssa oltu vuoroon mun ja Samin vanhemmilla. Ihan kivaa on ollut niinkin, mutta olipa vielä hirmuisesti paljon kivempaa olla kotona!

Alinasta oli ihan hassua käydä saunassa keskellä päivää. Kuusi oli hirmuisen jännä, vaikka Alina ei ihan ymmärtänyt, miksi kauniisti kimaltavia palloja ei saanut ottaa oksilta pois (niillä olis ollu niin kiva leikkiä!). Riisipuurosta hän sen sijaan ei pitänyt laisinkaan. Tai en tiedä, kun ei se suostunut sitä maistamaan. Paikallisessa aattohartaudessa kärsittiin myötähäpeästä (ei siitä sen enempää), ja ällistyttiin (pappi lopetti puheensa suurin piirtein näin: "tänä iltana joulupukki tuo koteihin joulun sanoman". Anteeksi mitä? Joulupukkiko sen tuo? Ööh, ai minkä sanoman???).

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ja Alinakin jaksoi mukavasti olla pöydässä, että saatiin Samin kanssa syödä. Ja paketeista Alina todella innostui. Se kävi vuoron perään mun ja Samin sylissä avaamassa joka ikisen meidän paketeista. Pakettien sisällöt ei ollut läheskään yhtä kiinnostavia, kuin niiden avaaminen...

Tänä vuonna saatiin musta sikäli kivoja lahjoja, että mulle ja Samille ei tullu kauheasti sellaista ihme roinaa, mistä vaan ihmettelis, että mitä tälläkin tekee. Alina tietysti sai leluja koko vuoden edestä, ja sitten kuitenkin joulupäivänä se maaginen viihdyke, jonka parissa hän jaksoi leikkiä KAUAN, oli neljä tuikitavallista teelusikkaa :)

Joulun jälkeen vietettiin viikko mummoloissa. Itsestä ehkä parasta oli se, että oli aikaa lueskella ja pelailla lautapelejä. Alina viihdytti kovin isovanhempia ja tätejä ja enoa, leikki serkkupoikansa kanssa sekä sovinnossa että vähän vähemmän sovinnossa, hiukan pelkäsi raketteja, tosipaljon pelkäsi mun mummoa ja ukkia, ja sitten uudenvuodenpäivänä vielä tuli meidän porukoiden olkkarin rappuset pää edellä alas. Yllättäen, Samin vahtivuorolla... Mä näin kun se tuli portaiden yläpäähän ja odotti, että tuleeko kukaan auttamaan alas (ja tyhmä kuvittelin, että Sami siinä kahden metrin päässä huomaa sen kanssa. Ite olin huomattavasti kauempana kuitenkin). Ja sitten se vaan astui tyhjän päälle. Teki sievän kuperkeikan ja päätyi selälleen lattialle. Laatoitettuja portaita oli siis kolme. Ehdin jo kuvitella, että se vähintään halkaisi päänsä, mutta kumma kyllä, ei tullut edes kuhmua. Selvittiin siis onneksi säikähdyksellä. Toivottavasti Samikin nyt oppi, että meidän porukoilla ollessa Alinaa tosiaan pitää vahtia! (siellä on siis kahdet portaat ja koira, joka ei oikein siedä sitä, että sitä nyhdetään karvoista)

Ja uudenvuodenyönä Alina nukkui kuin tukki älyttömässä paukkeessa ja valonvälähdyksissä, mutta kahden jälkeen, kun möly ja muu lakkasi, se valvoskeli ja kitisi melkein koko loppuyön. Sain ite nukkua jotain kolmisen tuntia, ja voin taas yhtä kokemusta rikkaampana kertoa, että uudenvuodenpäivänä voi olla tosi nuutunut olo, vaikka a) olis mennyt  "nukkumaan" jo reilusti ennen puolta yötä ja b) ei olis juonut pisaraakaan mitään edes etäisesti alkoholia muistuttavaa.

Semmoista. Saapas nähdä, mitä tämä uusi vuosi tuo tullessaan. Toistaiseksi näyttää siltä, että flunssaa. Ei kiva.

Alina sai yksivuotislahjaksi sellaisen palikkalaatikon, missä pitää laittaa palikat oikeista rei'istä (tiedätte varmaan). Se on musta hirveen hyvä ja kiva lelu, mutta onhan se vähän sellainen, missä on tietty käyttötarkoitus. Ne palikat kuuluu laittaa omista rei'istään laatikkoon ja sillä sipuli.

Onneksi Alina ei tiedä sitä. Tähän mennessä laatikolla ja palikoilla on leikitty seuraavia leikkejä:

- laatikon tyhjennys. Kansi auki ja palikat pois. Hirmu kiva leikki!

- laatikon täyttäminen. Kansi auki ja kaikenlaista kamaa sekaan. Duplot ja pilttipurkkien kannet on parhaita.

- tornin hajottaminen. Äiti tai joku muu tekee palikoista tornin ja Alina hajottaa. Jättekivaa.

- tornin rakentaminen. Alina on hoksannut, että sen tornin voi tehdä myös itse. Ja hajottaa itse.

- rummutus. Laatikko käännetään nurin ja rummutetaan niin vimmatusti. Oujee.

- palikoiden kätkeminen. Suosikkipaikka on sohvanalus. Ensin heitetään muutama palikka sinne ja sitten haetaan äiti tai isä kädestä pitäen katsomaan, minne palikka on joutunut.

- palikoiden laittaminen laatikkoon niin, että nostaa kannen ja laittaa siitä suoraan. Tää oli kesällä huippuleikki. Ensin yritettiin niitä palikoita työntää ihan vääristä rei'istä, ja voi sitä riemua, kun lapsi hoksas, että sen kannen voi nostaa ylös ja tiputtaa palikan suoraan laatikkoon. Miksi tekis vaikeasti, kun helppokin tapa on olemassa!

- yhdessä aikuisen kanssa palikoiden laittaminen. Tapahtuu siten, että aikuinen pitää palikkaa oikean reiän päällä oikeassa asennossa ja Alina painaa sen sormellaan laatikkoon.

- laatikon käyttäminen jakkarana. Sen päällä on kiva yrittää istua. Ja sitä voi myös käyttää portaana, jos tarvii päästä vaikka sohvalle istumaan.

- ja nyt myös viimeisimpänä niiden palikoiden laittaminen ihan oikein ihan oikeista aukoista. Joskus vielä vähän avustettuna, mutta yhä useammin ihan itse.

Mihin tuo luovuus katoaa? Ite on jotenkin niin urautunut ja tylsä, ettei edes tule mieleen mitä kaikkea milläkin tavaralla vois tehdä. Väitän, että jos tuollaisen lapsen luovuuden ja oivaltamisen vois säilyttää aikuisuuteen, niin hyvin moni suuri ongelma olis helpompi ratkaista. Ihan alkajaisiksi vaikka ilmaston lämpeneminen, puhtaan veden puute, maailmanrauha...

Meillä on viime aikoina yöt ollu aikamoisia taas. Niin kuin jo aikaisemmin mainitsinkin, joka yö on ollut vähintään yksi 1-2,5 tuntia kestävä valvoskelusessio. Alina tulee joka yö myös viereen, ja lisäksi on vaihteleva määrä lyhyempiä valvoskeluja.

Toissayö oli aika hyvä. Tai ainakin siihen asti, kunnes huomattiin, että Alina on melkein niskaansa myöten pissassa... Onneksi se nukkui silloin vielä omassa sängyssä, et ei menny mun patja pissaan. Siitä kyllä onneksi sitten selvittiin reilun tunnin valvoskelulla, ja loppuyökin meni ihan kohtalaisesti.

Viime yökin oli aika hyvä. Yhtään pidempää valvomispätkää ei ollut, ennen kuin kuudelta alkoi makuuhuoneessa kaikua mystinen musiikki. Siihen tietysti kaikki herättiin. Sami ihmetteli, et mikä mulla soi. Koskapa se ei ollut mun kännykkä, arvelin, et kelloradio. Musiikki ei lakannut, vaikka painelin radion kaikkia nappuloita, joten vedin sen seinästä.

Musiikki ei siltikään lakannut. Tässä vaiheessa huomasin katsoa kelloa. Se oli kuusi, joka on Samin heräämisaika, jonka jälkeen oli aika helppo arvata, että musiikki tulee Samin kännykästä (miten meistä kumpikaan ei unenpöpperössä tunnistanut Samin herätysääntä?). Sit kännykkää etsimään. Sami sai aika kauan etsiä, ennen kuin löysi kännykkänsä meidän runkopatjojen välistä. Meillä ei kummallakaan ole mitään havaintoa, miten se oli sinne joutunut.

Voin kertoa, että olin aika kiukkuinen. Alinakin tietysti heräsi, ja oli vähän hätäännyksissä siitä musiikista ja kaikesta. Saatiin me sit vielä lopulta unen päästä kiinni ja nukuttiin aamutorkut.

Alinasta on hirmuisen kiva auttaa. Se vie innolla pyykkiä pyykkikoriin, painaa mikron nappulaa ja ojentelee mulle märkiä pyykkejä, kun mä ripustan niitä. Myös astianpesukoneen tyhjentäminen on huippukivaa. Pikku kotiapulainen.

Joissakin asioissa apu menee vähän harhaan. Nimittäin Alina tykkää myös laittaa asioita roskikseen, ja on erittäin tarkka siitä, että kaappien ovet ovat kiinni. Eilen se sai käsiinsä kymmenkunta maustepussia (kiinni onneksi). Pussi kourassa Alina meni keittiön roskikselle, mutta kun roskiskaappi oli häneltä suljettu, niin siirtyi viereen astiakaapille. Kovalla työllä ja touhulla sai kaapinoven auki, asetteli maustepussin sievästi lasangevuokaan ja laittoi kaapinoven kiinni. Sitten se meni hakemaan seuraavan maustepussin, meni taas astiakaapille, ähersi, kunnes sai oven auki, asetteli pussin edellisen seuraksi, laittoi oven huolella kiinni, ja meni hakemaan uutta pussia.

Aikaisemmin se kiikutti kaiken keittiön roskikseen, mutta koska roskiskaappi on nyt lapsilukolla suljettu, niin pääsääntöisesti hukassa olevia tavaroita kannattaa etsiä sieltä lasagnevuoasta. Sieltä on tänään löytynyt ainakin kauha, vispilä, pehmokoira ja Alinan hiusharja. Pissavaippaakin se oli sinne viemässä, mutta ehdin ohjata sen oikeaan osoitteeseen.

Viikonloppuna keittiön roskiksesta löytyi mun parhaat rintsikat.

Täällä sitä istuskellaan uudessa kodissa :)

Varsinainen muuttopäivä oli pari viikkoa sitten, vaikka sitä ennenkin jo aika paljon tavaraa tänne tuotiin aina kun käytiin siivoamassa ja maalaamassa jne. Muutenkin meillä on ollut aika maltillinen muutto, edelleen on jotain kamaa vanhassa kodissa, ja se on vielä siivoamatta. Ensi viikko aikaa vielä :)

Muutto meni kyllä helpommin kuin olin kuvitellut. Kiire tuli, tietysti (varsinkin kun Samin kanssa asuu...), mut saatiin kaikki tarvittava roudattua paikasta toiseen. Pianokin meni ihan kivuttomasti. Ainut kommellus taisi olla se, kun yksi muuttoapureista onnistui lukitsemaan itsensä muuttoauton takaosaan. Onneksi sillä oli kännykkä siellä, koska me muut oltiin syömässä eikä välttämättä oltais ihan hetkeen sitä osattu kaivata.

Sami lähti heti muuton jälkeen viideksi päiväksi sotimaan, ja me jäätiin Alinan kanssa purkamaan laatikoita ja asettumaan taloksi. Nyt kahden viikon jälkeen alkaa näyttää laatikoiden suhteen hyvältä, enää muutama ikävä rojulaatikko odottaa purkamista (ja sitten ne viimeiset kamppeet vanhasta kodista). Miten ne sekalaista roinaa sisältävät laatikot jääkin viimeiseksi sekä pakatessa, että purkaessa...

Tosiasiassa kyllä autotallissa on aika runsaasti selvitettävää kamaa, mm. mun vanhoja leluja pari laatikollista sun muuta, mitä mun vanhempien muuton yhteydessä meille kuljetettiin. Mutta niillä ei ole kiire. Sitten pitäisi hankkia lamppuja, mattoja, jokunen huonekalukin. Keinutuoli odottaa autotallissa sitä, et mä hion ja maalaan sen. Kummitädiltä pitäis joskus saada ruokapöytä, ja sit vaihtaa meidän nykyinen ruokapöytä mun siskon kanssa (saan niiden pikkuruisen ruokapöydän ompelupöydäkseni, jee!). Kaikenlaista muutakin laittamista on, mutta kyllä tää on jo ihan koti.

Alinakin on sopeutunut yllättävän helposti. Olihan se tietysti täällä ennen muuttoa jo monta kertaa ollut mukana, ja varmaan sekin helpotti, kun tänne tuotiin kaikki tutut kapineet. Mut silti yllätyin siitä, kuinka kivuttomasti tää meni. Tosin meillä on yöt  ollu aikamoista showta (esim. toissayönä hääräiltiin 23.30-01 ja sit taas 3.30-6), mutta se on arkipäivää muutenkin. Ja Alinalle on tullu lisää hampaita, joten se on valvottanut ylimääräistä.

Paikallisessa perhekerhossa ollaan kerran käyty, ja mennään toki toistekin. Vähän (tai aika paljon itse asiassa) yllätyin siitä, et perhekerhossa ei ollut minkäänlaista hartaushetkeä tms. Olen ite sitä mieltä, että perhekerhon ensimmäinen tarkoitus pitäis olla lasten kristillisen kasvatuksen tukeminen. Tuolla on vissiin hartaus kerran kuussa, tai jotain. Mutta katsellaan nyt jokunen kerta, ennen kuin tuomitaan :)

Tänään oli Oitissa myös messu (täällä on siis ymmärtääkseni kerran kuussa, kun tää on sellainen sivupiste). Herätin paikalle kokoontuneessa vanhusjoukkiossa uteliaisuutta (mua vilkuiltiin enemmän kuin pappia), kaipa se on syksyn tapaus, kun messuun tulee uusi naama ja vieläpä nuori :) Olis pitänyt mennä koko perheellä, mut se osui just Alinan päiväunien aikaan. Ei ole mitään järkeä viedä puhkiväsynyttä lasta kirkkoon kitisemään.

Elämä on siis lähtenyt uudessa kodissa ihan kivasti kulkemaan. Samilla on hirveästi sotaharjoituksia nyt loppuvuonna, muistaakseni jotain 30 päivää vielä ennen joulua, joten kaksinoloa Alinan kanssa tulee rutkasti lisää. Pitää yrittää kovasti keksiä jotain tekemistä, ettei tule ihan mökkihöperöksi.

Käytiin tänään siivoamassa uutta kotia. Meidän äiti tuli joksikin aikaa auttamaan, samoin Samin isä ja yksi mun ystävä. Mun siskon oli tarkoitus tulla kanssa, mutta sille tulikin työpäivä.

Asunnon likaisuusasteesta jotain kertonee se, että keittiön kaappien ja koneiden puhdistukseen kului kolmelta naiselta lähes työpäivän verran aikaa ja kaksi pullollista Tolun tehoainetta.

Saatiin lisäksi yksi vessa melkein puhtaaksi (patterin tausta ja ovi jäi pyyhkimättä) ja vaatehuone (joka ei ollut niin kovin likainen) ja yksi makkari (josta pestiin vaan kaapit, ovi ja verhotanko tällä erää, kun se aiotaan maalata. Putsataan seinät sitten ennen maalausta vielä).

Kahden viikon päästä pitäis muuttaa, ja sitä ennen paitsi siivota, myös maalata pari huonetta ja hioa saunan lauteet. Saa nähdä, miten ehditään, kun kuitenkin yhden ihmisen työpanos kuluu Alinan vahdintaan hyvin suurelta osin. Ja tietysti kaikki kamppeet pitäis myös pakata...

Oli ne miehetkin ahkerana, Samin isä toi meille kuormallisen puita ja leikkas ruohon (sitä ei oltu kolmeen viikkoon leikattu, ja melkoisen hyvin tuntuu ruoho kasvavan...). Ja kirjahyllyt ja kirjat ja vähän muuta jo roudattiin uuteen kotiin.

Huomenna on sellainen jännä päivä, että päästään meidän uuteen kotiin. Tosin käytännössä mennään sinne hääräilemään vasta perjantaina, kun Sami on huomisen veteraanikeräyksessä.

Parin viikon päästä olis tarkoitus muuttaa ihan kunnolla, nyt ensin tässä vähän maalataan ja pikku hiljaa kuljetellaan kamppeita sinne. Muuttomatkaa meillä on vaan vajaa 20km, joten on helppo muuttaa hissukseen.

Meillä on sellainen vähän hassu tilanne, että mun vanhemmat muuttaa just jetsulleen samaan aikaan. Mun rakas rakas lapsuudenkoti on myyty, me ollaan käyty siellä viimeisen kerran yökylässä, ja itkeskelty paaaljon. Mä olen kova kiintymään paikkoihin, ja sekin talo on sentään ainut lapsuudenkoti, minkä mä muistan (olin neljä, kun muutettiin sinne). Mutta sellaista se elämä on, ei sille mitään mahda.

Meidän äiti nyt sitten kovasti haluaa tavarasta eroon (vaikka ne muuttaa kyllä isompaan), ja mä taas kun olen vähissä varoissa, pihi, hamsteri, ja myös tavaroihin kiintyjä, olen luvannut ottaa niistä kamoista suurimman osan... Sami on vielä pahempi hamsteri kuin mä, joten se ei ole todellakaan yhtään rajoittanut mua. Äiti jo totesi, että ne mun kamat ei taida yhteen peräkärryyn mahtua... Varsinkin, kun porukoiden autotallissa on x määrä laatikoita, joiden kyljissä lukee "Heinin erittäin tärkeitä tavaroita".  Tosin suurin osa noista vanhempien kamppeista on oikeasti hyviä ja tulee tarpeeseen: mattoja, verhoja, Alinalle sänky, vanhoja puutarhakalusteita...

Mutta että semmoista. Muuttoa kuuluu.

Puolikas pullo Pantene Pro-V -shampoota, hinta 2€.

Riihimäen-Hyvinkään puhelinluettelo 2009, hinta 1€.

Sisustuspalloja, 0,95€/kpl

Käytettyjä sukkia, hinnat 0,2-2€/pari

Vajaa pikkurasiallinen askarteluhelmiä, hinta 7€ (kaupasta saa isomman ja täyden rasian jollain vitosella...)

Me vietettiin pari päivää mun siskon perheen kanssa Porvoossa, missä ilmeisesti Alinan mielestä parasta oli päästä ekaa kertaa ravintolaan ja saada ihan oma annos (Alina söi ihan kaiken. Siis puolet lastenannoksesta), paikallisessa metsässä samoilu ja metsämansikoiden ja vattujen syöminen sekä Porvoon matkailuinfon vessakäytävän lattia (se kimalsi niin kauniisti. Alina olisi halunnut sitä vaan tutkia). Hienoja olivat myös paikalliset kivet (niitä olis ollut kiva syödä, mutta äiti oli julma ja kaivoi ne aina suusta pois) ja punainen pyöräteline, missä oli ketjut (niitä ketjuja nää nuoret olis vaan heilutellu ties kuinka kauan). Ja jäätelöä syötiin ehkä enemmän, kuin tuon ikäisen olis tarpeen syödä. Oli kivaa. Ja yllätyin ihan, miten helposti kaikki sujui. Oltiin varauduttu siihen, että kun ollaan liikenteessä kahden just vuoden täyttäneen kanssa, niin koko reissusta tulee yhtä sählinkiä. Mutta Alina erityisesti jaksoi ihan hämmästyttävän hyvin, eikä siskon pojankaan kanssa mitään suurempaa showta saatu aikaan. Ihana on seurata tuon ikäisen elämää, miten oikeasti kaikki jutut on NIIN jänniä.

* * *

Sitten iso uutinen: me muutetaan, näillä näkymin syys-lokakuun vaihteessa. Viikon päästä tehdää virallisesti kaupat omakotitalosta, ja siitä kuuden viikon päästä se on meidän. Jännää. Kivaa.

Vähän pelottaa, et miten Alina suhtautuu. Tää on ainut sen tietämä koti, ja voi olla aika iso juttu, kun ensin pakataan kaikki kamat, häivytään kodista, eikä tulla koskaan takaisin. Mutta semmoista se elämä on, isoja muutoksia aina toisinaan. Ja kuitenkin tän ikäisen on ehkä helpompi muuttaa kuin isomman, ei tartte esim. erota leikkikavereista tms.

kauhean pitkä tauko on ollut. Lapsi on ehtinyt täyttää vuoden, kasvaa huimasti ja oppia vaikka mitä. Mulla on ollut vähän pohdinnassa jopa blogin lopettaminen, mutta en tiiä, osaanko, kun olen jo monta vuotta blogannut...

No, katsotaan, josko tästä sais vielä uutta puhtia. Mainitaan tässä nyt sen verran, että meillä on tänään 5-vuotishääpäivä. Semmosia.